VESPA Sprint vm. 1966, HF-625, kunnostus.

Lähtökohta:
Keväällä 5.2.2003 ostin Turusta 1966 mallisen Sprintin, joka oli suunnilleen alkuperäisessä käyttökunnossa. Näkyvistä osista vain satula ja lampun kehys näyttivät uusituilta. Peli oli edestä kolaroitu ja kaatuiltu, joten lommoja oli siellä sun täällä. Joskus joku oli kauniilla punaisella värillä ylimaalannut Vespan. Kolaroinnin tai muuten tulleiden lommojen jälkeen paikkamaalaus oli suoritettu pensselillä, listoja turhaan poistamatta. Etupään osat ja takapään jarrukilpi oli maalattu punaisella ferreksillä, tai vastaavalla.

       

Kesä 03, ajelua:
Ajattelin aloittaa kunnostustyön heti, mutta päätin kuitenkin ajella kesällä jonkin verran teknisen kunnon selvittämiseksi. Ennen julkiselle paikalle tulemista täytyi kuitenkin tehdä pieniä fixauksia. Oikeanpuolen takaposki oli kaatumisen jäljeltä niin rivon näköinen, että pahemmat kolhut oli pakko takoa hieman suoremmaksi, pakkelia perään ja maalaus lähes samanvärisellä spray-maalilla. Ajoa kesän aikana tuli noin 200km. Tekniikka pelasi hyvin. Ei tarvinne tutkia sen paremmin. Kesä 2003 oli todellinen Vespakesä. Heinäkuun helteet jatkuivat pitkälle syksyyn.

Syksy 03, purku:
Kauniina syyskuun 7. päivänä tuuppasin Vespan nurmikolle ja uhrasin purkutyöhön muutaman tunnin. Muutama asia ihmetytti, mutta lopulta Vespa oli palasina. Eniten ehkä ihmetytti miten etupää puretaan ja miten etulokasuojan saa pois. Kun alakautta ei mahtunut, niin pakko oli irroittaa ohjausakselin alapään laakeripinta, jolloin lokasuojan sai yläkautta irti.
Purkamisen yhteydessä pesin rungon ja osat liuottimen ja painepesun avulla. Samassa yhteydessä aloin jo tekemään listaa tulevista hankinnoista.

     

Syksy / talvi 2003 – 2004, suunnitelmia ja pikkukorjauksia:
Etuiskari ei toiminut kunnolla, voiko sen kunnostaa? Koska uutta samanlaista peltikuorista ei saanut mistään, jäi ainoaksi vaihtoehdoksi yrittää kunnostaa vanha. Lähes samanlaisia, mutta isompia ja muovikuorisia olisi saanut, mutta ei tuntunut sopivalta vaihtoehdolta. Purin iskarin palasiksi ja vaihdoin sisällä olevan O-renkaan. Iskariin tulee sisälle vaimenninnestettä, mutta kun en tarkkaan tiennyt mitä, niin Citikkamiehenä laitoin sinne LHM-hydrauliikkanestettä sopivan määrän (silmämääräinen arvio), hyvin tuntui toimivan. Toinen ihmetystä aiheuttanut asia oli äänimerkin kunnostus. Etupään kolarissa se oli mennyt aikoinaan kasaan. Purin äänimerkin palasiksi poraamalla kehällä olevat putkiniitit pois. Uloimman ritiläosan sai hyvin oiottua ja uusilla putkiniiteillä kotikonstein pilli taas kasaan.
Nopeusmittariin saa ostettua uuden kromikehyksen, jonka vaihto onnistuu myös kotikonstein. Kun mittarin purkaa, niin samalla saa rattaat rasvattua ja pyöritettyä kilometrit halutuiksi. Uusiakin mittareita on saatavilla, muuta ei aivan samanlaisia, joten itse päätin tehdä vanhasta niin hyvän kuin pystyn. Oheisessa kuvassa näkyy kehyksen asennus fanerijigin avulla höyläpenkkiä puristimena käyttäen.

 

Runko ja peltiosat:
Kun olin selvittänyt Christian Gschaiderin sekä muiden alan harrastajilen kanssa oikean värisävyn (Metallic blue PIA110) vein maalausta kaipaavat osat Tampereen maalaussentteriin Sarankulmaan. Paikan maalari on kokenut Vespan laittaja, joten hän tietää kunnostustyön todellisen määrän ja valitettavasti sitäkautta myös hinnan. Lopputulosta luonnehdin kuitenkin lähen täydelliseksi, joten mielelläni annoin hänelle hänen vaatimansa korvauksen suoritetusta työstä. Etupään osat, pyörän kilvet jne. maalattiin vannehopealla.
Joulukuun lopussa 2003 kävin noutamassa osat maalarilta.

 

Alumiiniosien puhdistus:
Lohkossa oli pinttynyttä ja oksidoitunutta likaa jo lähes 40 vuoden ajalta. Alussa tuntui, että mikään ei pysty sitä poistamaan. Ympäriltä tuli vinkkeinä hapotusta, lasikuulapuhallusta ym. Aikani harjoteltuani löysin kuitenkin sopivan kotikonstin. Minulla on pieni poytäporakone, johon ostin noin 80cm pitkän taipuisan letkun jonka päässä on poraistukka. Teräsharjoja ei voinut käyttää koska ne söi alumiinia liikaa, mutta Biltemasta ostettu noin 100mm halkaisijaltaan oleva nylon-laikka oli tehokas karstan poistaja. Nylonilla karsta pois ja viimeistely messinkipiikkisellä laikalla, hyvä tuli. Tuloksena tuli myös paljon pölyä, joten homma olisi kannattanut tehdä ulkona.
Pienten alumiiniosien, esim. kahvojen, jarru- ja käynnistinpolkimen alkupuhdistukseen käytin myös nylon-harjaa ja messinkiharjaa. Viimeistelyyn ja kiillotukseen käytin hiomapastaa ja huopalaikkaa sekä kivimessuilta ostettua kovaa rättilaikkaa, jossa oli metallin kiilloitusainetta.
Lokasuojien listat ovat ohutta alumiinia, joten ne vaativat hieman hellemmän käsittelyn. Mahdolliset kolhut ja painaumat piti lyödä ensin ”ylös” takapuolelta. Se onnistui hyvin, kun laittoi listan puun ja ohuen pehmusteen päälle, minulla oli pehmusteena noin 1mm paksu muovinen pakkausmateriaali. Kuhmut löin ylös sopivilla puutuurnilla. Niitä oli helppo tehdä puukolla eri tarkoituksiin sopivia. Listan alla oleva pehmuste antaa sopivasti myöten, joten lyötikohta tulee hieman yli normaalista pinnasta. Sen jälkeen hioin listan oikeaan muotoon puukapulaan kiinnitetyllä hiomapaperilla, ja viimeistely huopa- ja rättilaikalla. Huopalaikassa oleva hiomapasta poistaa tehokkaasti hiomapaperin aiheuttamat naarmut, joten pinnasta tulee uudenveroinen. Sama menettely toimi hyvin myös etuhaarukassa olevaan alumiiniseen suojapeltiin, jota ei myöskään saa samanlaista uutena.

 

Moottori:
Myyjän antaman 30 000km:n takuuseen luottaen moottoriin en isompia uudistuksia tehnyt. Koska kuitenkin taka-akselin stefa vuoti hieman, niin jouduin sen vaihtamisen takia moottorin halkaisemaan. Samalla tietysti tarkistin kytkimen, vaihdoin taka-akselin ja kampiakselin laakerit sekä muutaman stefan. Purkaminen edellyttää paria erikoistyökalua, jotka löytyy esim. Vespistiltä. Työkaluja tarvittiin taka-akselin ja kytkimen kruunumutterien oikeaoppiseen avaamiseen.

Kevät 2004, kasaus:
Kasaus alkoi tammikuussa 2004. Olin käynyt ostoslistojen kanssa useasti Vespistillä, mistä löytyikin lähes kaikki tarvitsemani osat. Käytin myös runkoa Vespistin Christianilla, koska hänellä on työkalu, jolla ”mankeloidaan” lista povisuojan reunaan. Lista on kiinnitettävä runkoon ennenkuin etupäätä pääsee kasaamaan. Mankelointi on ainut menetelmä, jolla saadaan oikeanlainen lista vaihdettua vanhan tilalle. Pyöreäprofilinen kromilista, jonka voi asentaa ilman mankelointia, ei istu kunnolla, eikä sovi tyyliltään Vespaan.
Kasaus on mukavaa ja palkitsevaa työtä, työn etenemisen myötä Vespa alkaa hahmottua lopulliseen muotoonsa. Puhtaita osia on mukava ja helppo käsitellä. Vespa on kooltaan niin pieni, että kasaukseen ei tarvita erityisiä tiloja. Itse tein sen omakotitaloni kellarissa, johon olin raivannut hieman tilaa. Kasaus sujui ongelmitta ja tuli pikkuhiljaa tehden päätökseen maaliskuun aikana. Erikoistyökaluja tarvitaan ainoastaan listasarjan niittaukseen (kts kuva), jossa yläpuolen vastimena täytyy olla niitin kannan muotoinen vastin. Tarvittava vastin löytyi Arpalta.

                   

Huhtikuu 2004, museotarkastus, vakuutus ja rekisteröinti:
Niinkuin kuvista huomaa, niin kasauksen varrella etummainen rekisterikilpi on jäänyt pois. Vaikka se 60-luvun Vespaan kuuluukin, niin onhan todettava lopputuloksen olevan kauniimpi ilman kilpeä. Toinen syy sen poisjääntiin oli alkuperäisen kilven huono kunto kolaroinnista johtuen. Sain sen toki vaihdettua uuteen katsastuskonttorilla, mutta fontti on erilainen takakilven kanssa.
Kevätkiireistä johtuen museotarkastuspäiväksi saatiin sovittua 14.4.2004. Minulle jäi hyvin vielä aikaa selvittää ajoneuvon historiikki, joka selvisikin Mobilian ja AKE:n tiedostoista varsin helposti. Museotarkastuksen teki Rauli Vettenranta ja Erkki Itkonen. Ongelmia ei ollut, vaan lähinnä keskustelua tiettyjen pisteosien väristä. Kuuluuko vanteiden mutterit olla maalattuja vai pitääkö niiden olla sinkittyjä jne.
Sain paperit tarkastajilta 22.4, jolloin tein välittömästi myös muutoksen vakuutukseen. Museotarkastus edellyttää myös katsastuksen, joka oli 24.4. Katsastusmies tarkisti ainoastaan rungon numeron ja kokeili käsijarrun kahvaa, se riitti.

       
   

Mitä tämä lysti maksoi?
Jo alussa päätin, että on turha kerätä laskuja ja miettiä mitä loppusummaksi tulee. Suurin yksittäinen lasku tuli maksettua maalarille ja seuraavaksi suurin aihion myyjälle. Loput kuluista menikin erilaisiin pisteosiin, joiden hankinnassa Vespisti pystyi erinomaisesti auttamaan. Vielä viimemetreillä kuluja tuli lisää museotarkastuksesta ja ja katsastusasemalla käynnistä, mutta nehän minä maksoin jo mielelläni hymyssäsuin.

Tarkempia yksityiskohtia voi kysellä:
Rauno Tuomainen
puh. 0400 851 489, tai e-mail: rauno.tuomainen@scanfil.com